Pelipiiri

Linkin pelipiiri on 2024 perustettu kerho, joka toimii hyvin samaan tapaan kuin Linkin lukupiiri. Ideana on valita yhdessä peli, joka sopii sen kerran teemaan, pelata kyseinen peli läpi omalla ajalla ja kokoontua yhdessä keskustelemaan mitä mieltä kyseisestä teoksesta oli. Pelipiirin kautta pääsee hyppäämään oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja pääsee pelaamaan sellaisia pelejä, joita ei välttämättä itse tulisi ikinä pelattua. Ehkä voi jopa löytää uuden suosikin jostain täysin odottamattomasta genrestä.

Peleistä ja tapaamisista sovitaan Pelipiirin Telegram-ryhmässä ja tapaamiset pidetään yleensä torstaisin coctailbaari DeLoreanissa. Pelipiirin prosessi toimii jotenkuten näin:

  1. Valitaan kokoontumisen lopussa seuraavan pelattavan pelin teema. Tämä voi olla mitä vain tulee sillä hetkellä mieleen.
  2. Ehdotetaan teemaan sopivia pelejä ryhmään.
  3. Äänestetään ehdotuksista seuraava pelattava peli.
  4. Kaikki ostavat ja pelaavat kyseisen pelin.
  5. Kokoonnutaan ja palataan kohtaan 1.

Pelejä ei tarvitse pelata loppuun asti, että voi osallistua kokontumiseen. Tietenkin spoilereita saataa tällöin tulla, mutta omalla vastuulla!

Mitä pelejä voi ehdottaa?

Koska pelipiiri ei sponsoroi pelejen ostoa ja videopelit yleensä maksaa joitakin euroja, kuten myös konsolit niiden pelaamista varten, pelipiirillä on muutamia sääntöjä ehdotuksiin:

  1. Pelin pitää olla pelattavissa PC:llä. Ei siis Switch, Playstation, XBOX, jne. yksinoikeuksilla varustettuja pelejä.
  2. Peli pitää olla ostettavissa jostain “virallisesta” pelikaupasta. Näitä on esim. Steam, GOG, Humble Store ja XBOX, jne. Pelipiirin vetäjällä on lopullinen päätösvalta hyväksytäänkö kauppa.
  3. Pelin maksimihinta äänestysaikana on oltava max. 20€. Uudemmat pelit täytyy siis hankkia alennusten aikaan.

Suosittelen hakemaan pelin, jota haluat ehdottaa esim. sivustolta isthereanydeal, josta näkee “virallisten” kauppojen mahdolliset alennukset kyseisestä pelistä.

Aiemmin pelatut pelit

Linkin pelipiirin tähän asti pelatut pelit löytyvät listana Backloggd:sta. Tässä alhaalla myös taulukoituna teema, peli, sekä pelipiirin arvio pelistä.

Arviot ovat asteikolla: 👎 = Ei suositella 🤏 = Vähän niin ja näin 👍 = Suositus ⭐ = Vahva suositus

PeliTeemaArvio
Pathologic 2Backlogin puhdistus🤏
Alan WakeKauhu👍
Portal 2Peli, jonka voi pelata vain kerran⭐
Disco ElysiumValintoja⭐
Roller Coaster Tycoon 2Retro👍
StrayPeli, joka herättää tunteita👍
Outer WildsInnovatiivinen peli⭐
Kingdom Come: DeliveranceEurojank⭐
LimboUniikki art style👍
Hotline MiamiOver-the-top action👍
Hollow KnightMetroidvania⭐
Chrono TriggerTurn-based👍
UndertalePelin ja musiikin symbioosi👍
Alien IsolationElokuvaan perustuva peli⭐
PreyUusi mahdollisuus (= peli joka jäi kesken)⭐
InscryptionNeljännen seinän rikkominen👍
Resident Evil 2 (Remake)Remake / RemasterTBD