Linkki Jyväskylä ry (puhekielessä Linkki) on Jyväskylän yliopiston tietojenkäsittelytieteen ja koulutusteknologian opiskelijoiden ainejärjestö. Järjestössä on yli 2000 jäsentä ja olemme yksi yliopiston nopeimmin kasvavista ainejärjestöistä. Yhteistyö Linkki Jyväskylä ry:n kanssa antaa yritykselle oivan väylän päästä tutustumaan tulevaisuuden huippuosaajiin niin tietojenkäsittelytieteen kuin koulutusteknologian osa-alueilta.
Lisätietoja yhteistyömahdollisuuksista saat lähettämällä sähköpostia suoraan yritys- ja yhteistyöpäälliköllemme (yritys@linkkijkl.fi).
YHTEISTYÖMUODOT
Yritysvierailut
Yritysvierailut, tutummin excursiot, ovat yrityksille otollinen tilaisuus päästä esittelemään yrityksen toimintaa ja tiloja, sekä yleisesti yritystä työnantajana. Yritysvierailuilla opiskelijat pääsevät aidosti tutustumaan yrityksiin ja sen työntekijöihin. Suuri osa jäsenistämme työllistyy jo opintojen aikana.
Opiskelijahaalarit
Opiskelijahaalarit ovat opiskelijan univormu. Niitä pidetään lähestulkoon kaikissa opiskelijatapahtumissa, joten haalarimainokset ovat oiva tapa näkyä myös muille tietojenkäsittelytieteen opiskelijoille. Linkin haalariväri on hieman muista eroava, sillä linkkareiden haalarit ovat sinimustat. Haalarimainos on yksi suosituimmista yhteistyömuodoistamme.
Tapahtumat
Yksi yhteistyömuoto on osallistuminen Linkin tapahtumiin. Linkkarit ovat aktiivisia tapahtumakävijöitä, joten yrityksen näkyvyys on varmasti taattu.
Jyväsmetro
Jyväsmetro on suurin Linkin järjestämistä tapahtumista ja yksi Jyväskylän suurimmista opiskelijatapahtumista. Tapahtuma on poikkitieteellinen, joten yrityksenne saa näkyvyyttä myös muillekin kuin Linkin jäsenistölle. Tapahtumasta saatte lisää infoa Jyväsmetron nettisivuilta
Instanssi
Digitaalisen tekemisen festivaali Instanssi on Linkki Jyväskylä ry:n järjestämä vuotuinen demopartytapahtuma, joka on matalan kynnyksen tapahtuma kaikille IT-alasta ja ohjelmoinnista kiinnostuneille. Yritysten on mahdollista tukea tapahtumaa sekä tulla paikan päälle puhujaksi, workshopin vetäjäksi tai esittelemään itseään ja yrityksensä toimintaa.
Vuosijuhlat
Perinteitä kunnioittaen Linkki Jyväskylä ry juhlii mennyttä vuottaan arvoikkailla vuosijuhlilla. Osallistujina ovat kaikki fukseistamme alumneihin, yhteistyökumppaneihin sekä kutsuvieraisiin. Vuosijuhlien tukeminen on oiva tapa tulla tutuksi monille juhlijoille.
Ensi vuonna ainejärjestömme täyttää 20 vuotta, joten aikomuksenamme on järjestää normaalia suuremmat juhlat. Täten ollen olemme hakemassa juhlille tukijoita. Lisätietoja saa esimerkiksi vuosijuhliemme nettisivuilta tai sähköpostilla tapahtuma@linkkijkl.fi.
Linkki-tarra
Yritysten on mahdollista toimia yhteistyössä Linkin kanssa tarjoamalla etuja omista tuotteistaan tai palveluistaan. Esittämällä joko sähköistä tai fyysistä Linkki-tarraa jäsenemme ovat oikeutettuja ennalta sovittuihin etuihin.
Muu yhteistyö
Yhteistyömuotomme eivät ole rajoittuneet vain yllä oleviin vaan olemme aina valmiita kehittämään yhteistyömuotojamme. Jos teillä on jokin uusi yhteistyömuoto, olemme valmiita kehittämään sitä yhdessä eteenpäin, laitathan viestiä osoitteeseen yritys@linkkijkl.fi
Yhteistyöpaketit
Media -paketti:
- Hinta: 600 €
- Web-näkyvyys, logo nettisivuille
- Sähköpostiviestit jäsenkirjeessä
- Mainonta Instagram-kanavalla
- Mainonta jäsenille Telegram-kanavalla
- Logo ainejärjestötilan monitorille
- Logo a hrefiin (ainejärjestön lehti, 1-4kpl/v)
Media + Haalari -paketti:
- Hinta: 1100 €
- Haalareihin logo (1 erä, syksy)
Haalarilogot erikseen 1 erä (syksy):
- (ks. Haalarikartta 2025)
- Alaosa 500€
- Yläosa 300€
Excursiot
- 500€/kpl, sovitaan erikseen
Lisäyhteistyö:
- Printtimainos ainejärjestötilaan (yritys toimittaa) - 150 €
- Isompi mainos/artikkeli a href 100/150€ (½ sivu tai yksi sivu)
- Hackday: 400 €
- Yksittäinen mainos-/rekryviesti somekanaviin 100 € / viesti
Haalarikartta
Kysy lisätietoja yritys@linkkijkl.fi.